News

Dagens största nyheter, sport och kultur hittar du på Svenska Yle. Finlandssvenska aktualiteter från Nyland, ...
Ylen EU-kirjeenvaihtaja Hannele Muilun mukaan EU on pettynyt Yhdysvaltain määräämiin tulleihin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vieraili perjantaina tulva-alueilla Texasin keskiosissa. Lisäksi hän tapasi tulvien ...
Gazalaisten lääkintälähteiden mukaan Israelin asevoimat surmasi lauantaina yli 30 ihmistä Gazan kaistalla sijaitsevien avustuspisteiden läheisyydessä. Asiasta uutisoivat muun muassa israelilaislehti ...
Kanadassa lähes 13 000 ihmistä on evakuoitu Manitoban provinssissa maastopalojen tieltä. Maastopalojen vuoksi alueelle on julistettu poikkeustila. Palot ovat osavaltion laajimmat 30 vuoteen. Lisäksi ...
Seinäjoen tangomarkkinoilla punapaitaisten tanssittajien suosio on ollut huimaa. Tanssittajajaryhmässä on kahdeksan ...
Itäeurooppalaisen elokuvan suuriin klassikoihin kuuluva tragikomedia nuorukaisen kohtalosta ja miehuuden etsinnästä toisen ...
Kongon demokraattisessa tasavallassa ainakin 66 ihmistä on kuollut aseellisen ADF-ryhmän hyökkäyksessä, kertoivat viranomaiset lauantaina. Islamistiryhmän taistelijat tappoivat siviilejä maan ...
Lina Hurtig viimeistelee Ruotsille neljännen maalin Saksaa vastaan.
Katrine Veje keskittää suoraan Signe Bruunin päähän. Bruun puskee Tanskan kavennuksen 2–3:een Puolaa vastaan.
Martyna Wiankowska onnistui maalinteossa Tanskaa vastaan komealla laukauksella. Puola 3–1-johtoon.
Tähän mennessä Ukrainaan on lähetetty arviolta noin 10 000 Pohjois-Korean sotilasta. Pohjois-Korea tukee vankasti Venäjän ...